perjantai 22. maaliskuuta 2013

329 takana !

Huuii, Kirpun laskettuun H-hetkeen on 7 päivää aikaa ja takana on 329 päivää! Poni on ollut jännän rauhallinen eilisestä asti. Ollaan käyty kävelemässä melkein joka päivä ja tehty kunnioitusharjoituksia...:D


Fian kanssa ollaan käyty metsässä kanssa melkein joka päivä, kun nyt siellä pääsee eteenpäinkin, kun ei oo lunta niin paljoa enää. Kevät tuleee! :-)




Keskiviikkona kävin ratsastamassa Sussun ylläpitohepan, Tähden. Tehtiin töitä käynnissä ja ravissa, kenttä oli sen verran liukas, ettei kengättömällä uskaltanut laukata.  Aloitettiin käynnissä takaosakäännöksillä ja avoilla. Ravissa tehtiin loivaa kiemuraa aluksi ja leikittiin asetuksilla, Tähti antoi pienen alkujäykkyyden jälkeen niin nätisti ratsastaa. Kiemuran jälkeen siirryttiin tekemään kolmea volttia kentän pituushalkaisijalle, tässä hain edelleen alla olevaa hevosta asetuksen ja suunnan vaihtuessa.  Lopuksi tehtiin vielä  avoja ja sulkuja uralla ravissa. Kiiva heppa!:)
HUOMATKAA kuvista mun järkyttävän kamala istunta ja valmennuksen puute!!:(







 Tähden jälkeen ratsastin vielä Mian lämppäritamma Maisan. Maisan kanssa tehtiin perusjuttuja, väistettiin ja tehtiin siirtymisiä.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

:--)

Perjantaina oltiin Sussun kanssa tallilla yötä ja ratsastettiin Dani ja Likka puokkiin, menin ensin Danskulla. Poni oli ihan kiva, tehtiin lähinnä väistöjä ja haettiin peräänantoa alle. Likalla olen mennyt ehkä viime syksynä viimeksi, ja hui se oli muuttunut hienoksi!! Tyttösen kanssa vaan rullailtiin pitkin kenttää tekemättä kummempia, tutustuttiin toisiimme taas.:)
Danin kanssa estetreenejä viime kesänä.
Lauantaina aamulla lähdin ratsastamaan Tähtiruunan, käytiin maastossa käppäilemässä ja otettiin muutama veto. Ihana ilma ja hieno hevonen!


LikeLike! 
Tähden jälkeen suuntasin nenän kohti kotia ja omia ponskeja. Kirppu sai rällätä vapaana pihalla ja harjailin molemmat. 
 Illalla taas yöksi tallille Sussun kanssa. Juoksutin irtona Sussun yp-hevosen, kun Sussu teki iltatallia. Sen jälkeen datailtiin, urheiltiin kaupaan ja katottiin leffaa ymsyms.:)

Tänään aamulla sitten pirtsakkana neljän tunnin yöunilla Leenalle ja auton nokka kohti Huittisia ja estekisoja. Osallistuttiin Tähden kanssa hurjaan puomiluokkaan, mutta se oli suuri saavutus hevoselle, joka ei oo tainnut edes käydä kentällä koskaan ennen! Yhtään kieltoa ei tullut ja ei ne esteet jänskättänyt yhtään. 
Hieno muru!
Iltapäivällä kävin koeratsastamassa kaverille yhtä lämppäriruunaa, hoitelin omat ponskit ja käytiin siskon kanssa kylällä.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

!

Hehee, me käytiin sunnuntaina jäällä baanaamassa, Sussu Likalla ja mä suokkiruuna Maksumilla. Hölkkäiltiin rauhassa teitä pitkin järvelle ja kun päästiin jäälle niin annettiin ponien painaa niin paljon kun kavioista lähti! Mentiinkin aika haipakkaa varmaan melkein pari kilsaa ja käännyttiin rantaan päin. Maukka oli ihan kiva ratsastaa vaikka vähän hyörypää olikin.:)

Omat ponitsut pääsi sunnuntai-illalla mun mukaan hölkkälenkille. Maanataina Kirppumuru sai päästellä hyöryjä pellolla, pari kierrosta halusi rällätä ja sit olikin jo kiire talliin. Otin Kirpulta kengät pois ja vuolin.
YkkösRakkaus

Tiistaina kävin ratsastamassa Tähden. Käytiin alkuverkat maastossa ja tehtiin vähän väistöjä ja kokoamista. Sit mentiin pihalle käppäilemään puomien yli, ne oli aluks vähän jänsköjä, mut muuttuivat kumminki kivoiks! Lopuks käytiin sit vielä kävelemässä maastossa. Me ollaan niin treenattu sunnuntain kisoja varten! ;)

Sonja kävi myös tiistaina ja sanoi, että Kirppu on ihan levinnyt. :D

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

HAASTE !


Haaste !


Sain haasteen Mintun ja Salinan blogista!

Ideana on siis kerätä viisi kesäkuvaa, kuvailla jokaista yhdellä sanalla, ja sen jälkeen jakaa haaste eteenpäin viidelle. Mä en jaksa laittaa tätä eteenpäin, joten ne ketkä haluavatkaan, tehkääs! ;) Mä tein nyt vaan heppakuvista, toki paljon muitakin hyviä hetkiä ollut.:)


Tärkeys


Dille
Piruetti

Rakkaus
Leia



maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ylipitkä postaustauko!

Huuuoh! En oo ehtiny/jaksanu/viittiny kirjoittaa liian pitkään aikaan.


Hiihtoloma meni hiihtoratsastelessa, pellolla baanaillessa ja viettäen aikaa kivojen ihmisten kanssa. Otettiin myös Tähdestä, Viihtistä ja Jempasta kuvia.

Viivan Tähti <3



Viivan Tähti

Viivan Tähti

Jemina

Jemina

Viihti

Tähti juoksi Porin lounasraveissa 22.pvä.

Pori 22.2.2013 Viivan Tähti/ Tomi Ojanen


Viime torstaina ratsastin ruunan viimeksi, on se nopea oppimaan! Tehtiin lähinnä siirtymisiä käynnistä raviin pyöreällä selällä. Kävin myös Viihtin selässä, tamma oli vähän keskittymishärö, joten hölkkäiltiin vaan pellolla hetki.

Eilen käytiin Sastamalan Jääraveissa. Jemppa oli ilmoitettu ekaan lähtöön, lähdettiin yksin paalulta ja voittohan sieltä napsahti, pelättyjä laukkoja ei tullut kuin yksi, jiihuu!
 1. 1 Jemina/ Anniina Ketola 3.20,6
 Tästä on hyvä jatkaa Turussa pääsiäisenä.:)

 Tähti juoksi myös ja oli omassa lähdössään toinen, eli huippuhyvä reissu! Rata oli hieno ja hyvin järkätyt ravit.

Kirpun massu kasvaa kovaa vauhtia ja tamma on kiukkunen. Fia nautiskelee kun on paistanut aurinko ja saa vaan chillailla.Kirppu sai myös uuden sadeloimen, pikkuomena. :)




Ilmoitin itseni ja Tähden myös estekisoihin Milli-Tallille! Mennään hurjaan puomiluokkaan. Lahjattomat treenaa vai miten se menee.:D

tiistai 19. helmikuuta 2013

Merikarvia!

Huuoh, nyt vois jaksaa jo kirjoittaa viikonlopusta, jonka siis vietin Merikarvialla Talli Pikkuhelmessä Sussun kanssa. Tiivistettynä oli mahtavaa, mutta ehkä mä kerron nyt jotain mitä me tehtiinkin.

Perjantaina potkin FWBtamma Ellillä, käynnissä vaan vaellettiin ympäri maneesia potkien( istuinluut alas, häntä koipienväliin, polvet ylöspäin, reidestä potku suoraan alas ja satulaan osuessa reiden ja satulan välistä kuuluisi tulla ääni, fläps) ja sen jälkeen Ellu otti meidät liinaan hetkeksi ja potkittiin ravissa. Lopuksi vielä väänneltiin itsenäisesti heppoja hetki. Elli oli kiva, paljon mukavempi ratsastaa mitä olen sillä viimeksi mennyt.

Elli

Elli


Toisella tunnilla menin Leialla, hypättiin harrasteohjaajan välinäytöstä palasia, johon sisältyi ravipuomeja, kaarevalla innari, puomi-raviristikko 2,3m, kaveletti ja suhteutettu 24m välillä. Lelli oli ehken hieman tahmea ja oikea laukka oli huonompaa, mutta poni vertyi kuitenkin ihan kivaksi ja saatiin onnistuneita hyppyjä.

Lelli
Lelli
Lelli

Lauantaina aloitettiin päivä hyppäämällä ja sain alleni suokkitamma Viivin, alkuverkoissa poni oli suoraan sanottuna hirveä, en osannut yhtään ratsastaa hevosta, se nyppi ohjia ja luikerteli. Ekoissa laukoissa sitten menikin hevosen jalat sekaisin ja lennettiin nokalleen, mä pää ja niskat edellä sitten maistelemaan maneesin hiekkoja. Istuin hetken ja kiipustin takaisin selkään. Hypättiin samaa kuviota kuin edellisenä iltana, hevonen muuttui pikkuhiljaa kivaksi. Hyppyjen jälkeen väänneltiin polleja taas ja Viivikin alkoi antamaan nätisti periksi ja ravasi selän läpi rentona kivasti, laukassa myös heppa antoi nätisti ratsastaa itseään. Jes!

Viivi
Iltatunnilla menin taas ylläriylläri Leialla, väännettiin koulua. Aluksi potkittiin ja sen jälkeen lähdettiin tekemään ravinostoja pelkillä istuinluilla ja sen jälkeen kahta ympyrää ns. kahdeksikkona, eli aina S ja R välissä suoristus ja asetuksen vaihto. Tavoitteena oli hakea tasaista asetusta, eikä liikaa taivuttaen. Käynnissä kuvio onnistui hyvin, ravissa aluksi vähän tahmailtiin. Laukassa tehtiin vaihto, joka sujui vasemmasta laukasta oikeaan hyvin mutta oikeasta laukasta vasempaan oli vaikeampi. Lopuksi vielä väänneltiin hetki ravissa.

Sunnuntaina hypättiin aamulla, menin Leialla. Ennen ratsastusta Taru käsitteli Lelliä ja aukoi kipupisteitä.  Laukka oli aivan superpaljon parempaa kuin ennen. Pompiittin neljän innaria, kaarevaa neljän laukan välillä, sarjaa ja lopuksi yksittäistä okseria. Leia oli alusta asti tosi kiva, teki kivat siirtymiset ja hyppäsi pyöreästi. LikeLike!

Illalla käytiin taluttamassa alkeistuntilaisia maastossa tunnin verran.

Maanantaina aamulla lähdettiin Sussun kanssa Caralla ja Leialla laukkaamaan maastoon. Annettiin pollejen laukata omaa vauhtiaan ja nautittiin, ihanaa! Käveltiin paljon ja vaan chillailtiin.




Rakkaus

MaastoLeidit tulossa baanalta!

Iltapäivällä tallilla sitten alkoikin heppastelupäivä ja vedettiin Suokkitamma Petralla pulkkaa, oli niiin kivaa!





sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vauhdikas, naurettava, ihana viikonloppu!

Perjantaina tein kotona Kirpun karsinalle suursiivouksen, koska neiti oli päättänyt kaataa koko vesisaavin ja kaikki turpeet ui vedessä. Sen jälkeen päästiin Kirpun vapaaksi ja otin Fian liinan päähän ja käytiin pellolla käppäilemässä.


Sitten lähdin Nooralle ratsastamaan Rokkipoitsun. Otettiin muutama hyppy ja poni oli oikeinkin virtaisalla päällä.:D

Lauantai pirteänä seitsämältä tallille ja hepoille ruokaa nassuun ja kisakamppeet kasaan. Vähän ennen kahdeksaa pollet autoon  ja lähdettiin kohti Kokemäkeä. Hypättiin Rokin kanssa 50cm ja 60cm. Poni oli aivan sekaisin, pukitteli, pomppi, keuli ja yritti viedä, joten ei ollut mikään kauhean rentouttava kisareissu. Viidessäkympissä tuli ekalle esteelle kielto, mutta muuten rata sujui suhteellisen hyvin. Kuudessakympissä poni oli oikein mahtava! Imi hyvin esteille, teki ilmavat hypyt ja oli suht. hyvin kontrollissa koko radan. Ehkäpä saan jossain vaiheessa ladattua radasta videon nettiin, niin voin sen tännekkin julkaista.:)



 Kun tultiin kisoista löhöttiin hetki ja sen jälkeen menin siivoilemaan karsinoita, käväisin shettistamma Pruunan selässä joka pölhöilli tunnilla. Ratsastin myös suokkiruuna Maksumilla, ensin Emmi liinatti parikymmentä minuuttia, koska mä halusin potkia ja sen jälkeen käväisin kentällä vähän vääntelemässä. Ratsastin Maukkaa aikoinaan melkein päivittäin ja tuntui taas pitkästä aikaa tosi kivalta. Sitten lähdettiin Nooran ja Emmin kanssa käymään meillä hoitamassa ponsut, päästettiin vaan Kirputin vapaaksi pihalle kun siivoiltiin karsinat ja harjasin Fian nopsaan läpi. Nooran ja Emmin mielestä Kirpulla on masuasukki, mutta tiedä sitä. Laitettiin ponit nukkumaan ja lähdettiin takaisin Nooralle tekemään iltatallia ja irtohypytettiin Pimu. Illalla meillä olikin suhteellisen hupaisaa.:P

Tiet etäisyyksiin vie
Varjoista valtatien
Katuja kahlaavat, jalkamme kastuu, tätäkö se on kun rakastuu?
Tukka putkella sinne ja takaisin

Tie, minut vie, missä musiikki sai meidät sekaisin onnesta
Pois, jonnekkin pois
Läpi autio pihojen, läpi tämän betoni yön sydämmesi lyö
Jotain suurta ja villiä täytyy tapahtua
Aamulla ratsastin  Rokin ilman satulaa ja ekaa kertaa kuolaimettomilla, ihana poni! Oli jatkuvasti kuulolla ja teki väistöt sun muut kuviot nätisti. Sitten pidettiinkin kolmelle tytölle hyppytunti ja juoksutettiin Tähti pellolla.

Tulin kotiin yliväsymyksen kourassa, nukuin pari tuntia, siivosin tallin ja kävin Kirpun kanssa kävelemässä hangessa.